Hyvä ja ravitseva ruoka on tärkeä osa ikääntyvän jokapäiväistä jaksamista.
Harjulan ateriapalvelu tuottaa ja tarjoilee laadukasta kotiruokaa turvallisesti.
Omat kuljettajamme oppivat tuntemaan asiakkaansa ja ovat näin osa jokapäiväistä turvaa.
Toimitamme viilennettyjä aterioita arkipäivisin klo 9.30-13.00.
– Ennen klo 9.00 tulleella puhelulla voimme vaikuttaa saman päivän toimituksiin
– Aamulla peruttua ruokaa ei laskuteta
– Uuden asiakassuhteen saamme aloitettua jo seuraavana arkipäivänä
– Olemme Lahden alueella ateriapalvelutuottaja ja hyväksymme palvelusetelit, lounassetelit ja veteraanisetelit osana maksua
– Täytä ateriapalvelun tilauslomake
– Asiakas saa itse päättää, milloin ruokailee
– Aikataulu joustaa myös kotihoidon aikataulun mukaan
– Elintarviketurvallinen ateria, katkeamaton kylmäketju
– Ateria voidaan lämmittää kahdessa osassa; illalla tai seuraavana päivänä
– Henkilökuntamme voi lämmittää aterian asiakkaalle tuodessaan ja huolehtii samalla, että ruokailu alkaa
– Erikoisruokavaliot (myös toiveet) ilman lisäkustannuksia
– Ateriakokonaisuuden sisältöä voi muuttaa (esim. vaihtaa salaatin toiseen jälkiruokaan)
– Juomista voi valita maidon, piimän tai mehun
– Päivittäin (ma-la) kaksi eri ruokaa, joista asiakas saa valita
– Omat kuljettajat tuntevat asiakkaansa
14,80 € / koko ateria kotiin kuljetettuna
13,80 € / lisäateria, joka kuljetetaan kotiin samana päivänä toisen aterian kanssa
Sis. ruoan, salaatin jälkiruoan ja juoman.
Hinta sisältää kuljetuksen.
Ateriapalvelu kotiin toimitettaviin annoksiin; lounaslista.
Olemme Lahden palvelusetelituottaja, kysy palveluseteliä ikääntyneiden palveluneuvonnasta p. 044 482 5050.
Ota yhteyttä:
Harjulan Ateriapalvelu
ravintola(a)harjulan.fi
Puh. 050 567 3359
Arkisin klo 8.00-13.30
Ateriapalvelun tietosuojarekisteriseloste.