Nuorten aikuisten harrastepajat onnistuivat yli odotuksien

6.3.2025

Harjulan kansalaisopisto sai Setlementtiliitolta avustusta nuorten aikuisten harrastepajojen käynnistämiseen syksyllä 2024 etsivän opistotyön keinoin. Nuorten toiveiden mukaiset kuvataide- ja liikuntapajat suunnattiin Lahden alueen 16–29-vuotiaille nuorille. Harrastepajat olivat nuorille maksuttomia. Pajojen tavoitteena oli edistää nuorten hyvinvointia ja osallisuutta mieleisen harrastuksen avulla.

 

Toivekyselyllä nuorten ääni kuuluviin

Nuorten toiveetPajojen suunnittelu aloitettiin keräämällä nuorilta toiveita koskien harrastepajoja. Toivekyselyllä oli tarkoitus lisätä nuorten osallisuutta hankkeessa. Toivekyselyä jaettiin runsaasti eri verkostoihin ja Lahden seudun oppilaitoksiin. Näiden lisäksi kyselyä jaettiin Harjulan sometileille ja -kanaviin, lähettiin uutiskirjeessä sekä infotiin Harjulan omia hankkeita, henkilökuntaa ja opettajia.

Toivekyselyyn saatiin jopa 103 vastausta. Toivekyselyn mukaan 58 % vastaajista oli kiinnostunut liikuntaharrastuksista, 55 % kuvataideharrastuksesta ja 18 % jostakin muusta harrastusmahdollisuudesta. Kysymys oli monivalinta eli useampi vastaaja oli kiinnostunut vähintään sekä liikunta- että kuvataideharrastuksista.

Avoimissa vastauksissa korostui erityisesti maalaaminen, piirtäminen, keramiikka, tanssi, jooga, pilates, pallopelit ja muut kädentaidot. Näiden toiveiden ja käytettävissä olevien resurssien perusteella lähdettiin suunnittelemaan neljää erilaista harrastepajaa teemoinaan kuvataide (erilaisin menetelmin), jooga, tanssi ja keramiikka.

 

Pajojen toteutusMainos pajoista

Toivekyselyllä kysyttiin nuorilta myös sitä, mikä päivä ja mihin aikaan he haluaisivat pajojen kokoontumisien olevan. Pajat suunniteltiinkin nuorten toiveiden mukaisesti pääasiassa arki-iltoihin. Pajojen kokonaiskesto oli 4-5 kertaa ja yhden kokoontumiskerran kesto määräytyi pajakohtaisesti. Pajojen opettajiksi valittiin kyseiselle kurssille päteviä ja pajoista kiinnostuneita opiston opettajia. Mainos pajoista jaettiin samoille verkostoille, kuin toivekysely sekä näiden lisäksi kaikille toivekyselyyn vastanneille, jotka halusivat saada tietoa pajoista.

Pajojen ilmoittautumisessa hyödynnettiin opiston ilmoittautumisjärjestelmää. Näin halukkaat saivat itse ilmoittautua pajoihin netissä. Vaihtoehtona oli myös ilmoittautuminen puhelimitse tai Harjula-keskuksen asiakaspalvelussa. Pajoihin ilmoittautuneille lähetettiin osallisuuden alkukysely sähköpostitse muutama päivä ennen pajan alkamista. Osallisuuskysely oli osa hankkeen rahoituksen tavoitteita. 

 

Pajojen tulokset ja palaute

Pajojen lopussa kaikille osallistuneille lähetettiin osallisuuden seurantakysely ja lisäksi itse laadittu palautekysely, jolla kerättiin tietoa pajojen onnistumisesta nuorten mielestä.

Osallisuuskyselyn tulokset viittaavat siihen, että vastaajien kokemus omasta elämästään on parantunut usealla osa-alueella, ja että osallistujat arvioivat oman elämänlaatunsa hiukan paremmaksi toiminta-ajan jälkeen. Merkityksellinen tekeminen ja muiden seura korostuvat vastauksissa positiivisten kokemusten osalta. Yksinäisyyden kokemusten keskiarvoissa ei ole tapahtunut muutosta. Osallisuuden alkukyselyyn vastata 18 nuorta ja seurantakyselyyn vain kuusi nuorta, joten otanta oli pieni.

Alla olevassa kuvassa on koostettuna erilaisia lukuja pajojen tilastoista:

Pajojen tilastot

 

Palautekyselyyn vastasi 20 nuorta ja lisäksi pajojen opettajat keräsivät palautetta nuorilta viimeisellä kokoontumiskerralla. Alla olevissa kuvissa on koottuna sekä palautekyselyn että osallisuuden kyselyn tuloksia:

Kokonaisarvosana

Tyytyväisyys

Osallistuminen

 

Palautekyselyssä nuorilta kysyttiin, mikä oli heidän mielestään parasta pajoissa. Tässä nuorilta saatuja vastauksia:

– Opettaja oli todella mukava ja hänen ohjaustaan oli helppo seurata. Jokaisen kerran jälkeen olo oli rentoutunut, ja stressi ja ahdistunut olo helpottui. Paikka oli myös mukava ja tunnelma oli aina lämmin. Olisin mielelläni jatkanut kurssia pidempäänkin!
– Mukavat ihmiset ja yhdessä touhuaminen
– pääs testaamaan tanssia rennossa ympäristössä ja oli paljon kertausta liikkeistä
– Kaikki oli hyvin suunniteltu.
– Ilmapiiri ja lempeä ohjaus.
– Pääsi ilmaseks kokeilemaan eri opettajan pitämää joogaa ja eri tyyli suuntausta mitä aiemmin on kokeillu
– Mukava opettaja ja rento tunnelma
– yhdessä puuhastelu
– Mari oli ihanan rento opettaja, joka antoi hyviä ideoita ja auttoi aina kun apua pyysi!
– Uuden oppiminen ja hyvä opetus. Innostus keramiikasta jäi käteen!
– Opettaja <3
– Hyvä ja rento ilmapiiri. Hyvä opettaja. Tekemisen myötä sai ajatukset muualle omista huolista
– yhdessä puuhastelu
– Keramiikka oli aivan uutta minulle, mutta ope oli niin ystävällinen ja helposti lähestyttävä, että en stressannut ollenkaan avun pyyntöä. Kolme kertaa tekoon ja maalaamiseen riitti hyvin omalla kohdallani tekemään kaiken tarvittavan.

Myös pajojen kehityskohdista kysyttiin. Saimme seuraavia vastauksia:

– Mielestäni kurssi oli todella hyvin toteutettu enkä muuttaisi mitään.
– Tanssimix olisi voinut kerta kestää kauemmin.
– 45 minuuttia on ehkä hieman vähän aikaa ja olisin tykännyt jos ei olis alkanut niin myöhään
– Päivä ja kellonaika.
– Paikka oli vähän hassu tai siellä ei oikein ollut joogaan sopivaa tunnelmaa
– Paja olisi voinut kestää useamman kerran, myös yksi tapaaminen olisi voinut olla pidempi
– ainakin tanssimixin kertakestoa pidemmäksi ja kuvis alkamaan myöhemmin
– Kurssi oli mielestäni oikein onnistunut.
– Aina olisi kivaa jos kurssi kokonaisuudessaan kestäisi pidempään kun ideoita on paljon eikä aika riitä tietenkään<3
– Keramiikkapajan puitteet eli esim. materiaalit, työkalut ja keramiikkauunin kunto voisivat olla paremmat.
– yksittäiskertaa pidentäisin ainakin tanssimixissä
– En keksi mitään.

Pajojen onnistumiset ja kehityskohteet

Nuorten aikuisten harrastepajojen avulla tavoitettiin nuoria aikuisia kansalaisopiston toiminnan piiriin. Pajat edistivät nuorten hyvinvointia ja osallisuutta sekä toiminta oli mielekästä eli asetetut tavoitteet saavutettiin. Toivekyselyn avulla nuorten ääni saatiin kuuluviin ja toivekysely oli jo osa markkinointia. Lisäksi monikanavainen viestintä ja markkinointi onnistui paremmin kuin hyvin.

Kaikki pajat olivat täynnä ilmoittautuneita ja jonojakin syntyi. Pajat saatiin toteutettua ja niistä saatiin kerättyä arvokasta palautetta ja kokemuksia. Toiminta raportoitiin ja mallinnettiin. Mallinnoksen löydät tästä linkistä: Mallinnus Nuorten aikuisten harrastepajat 2024

Toiminta osoittautui hyväksi ja tarpeelliseksi ja jatkorahoitusta pajoihin haettiin. Syntyneitä kokemuksia voi hyödyntää myös tulevaisuuden nuorten palveluiden toteuttamisessa.

Hankkeen osalta jäi edelleen tavoittamatta alle 20-vuotiaat nuoret ja toiminta tavoitti kansalaisopistolle tyypillisesti enemmän naisia, kuin miehiä. Sitoutuminen ja kurssihallinnointi lyhyissä ja maksuttomissa toteutuksissa oli haastavaa: todellisten osallistujien määrä jäi ilmoittautuneiden määrästä ja kaikki eivät olleet säännöllisiä kävijöitä. Pajojen osallistujilla oli keskimäärin 2,25 käyntiä/osallistuja. Pohdittavaksi jää, miten sitoutumiseen voitaisiin vaikuttaa?

Lisäksi pohdinnan aiheena oli: mikä on sopiva mittareiden määrä? Kolme laadullista mittaria vaikuttivat osaltaan kyselyiden vastausmääriin, jotka jäivät vähäisiksi (palautekysely 20 vastausta, alkuseuranta 18 vastausta ja loppuseuranta 6 vastausta). Vastaamiseen liittyi palkinto ja muistutusviestintä, mutta sekään ei nostanut vastausten määrää korkeammalle tasolle. Mikä olisi siis toimiva osallisuuden mittaus lyhyissä toteutuksissa? Saatiinko tulos näkyviin näin pienellä otannalla ja onko se todellinen tulos? 

Nuorten aikuisten harrastepajat onnistuivat loistavasti, mutta valitettavasti jatkorahoitusta seuraavaan hankkeeseen ei saatu. Maksuttoman toiminnan jatkaminen on haastavaa ilman uutta hankerahoitusta. Nuorten aikuisten harrastusmahdollisuuksille on selkeästi kysyntää, mutta tulevatko nuoret maksulliseen harrastetoimintaan?

 

Lisätietoja hankkeesta:

Koulutuspäällikkö Kirsi Ojamo, kirsi.ojamo@harjulan.fi, 044 772 5023

Liikuntakoordinaattori Elina Kämppi, elina.kamppi@harjulan.fi, 041 730 1237