Moni – Monipuolinen osaaminen näkyviin innolla

Tulevat koulutukset:

Marraskuussa 2021 aloittaa ensimmäinen ryhmä. 
Lisäinfoa tulossa, sivua päivitetään!

 

Harjulan kansalaisopiston Moni -hankkeessa tarjotaan uusi väylä opintoihin ja työelämään päijäthämäläisille. Hankkeen opinnot lisäävät ja avaavat uusia mahdollisuuksia ja näkökulmia työelämään. Osallistujille tarjotaan lyhytkestoisia koulutusjaksoja, joissa keskitytään omien vahvuuksien näkyväksi tekemiseen ja tulevaisuuden työelämässä tarvittavien taitojen vahvistamiseen. Koulutukseen kuuluu myös vahva henkilökohtainen tuki ja työelämään tutustumista käytännössä.

Hankkeen tuloksena osallistujat etenevät omilla poluillaan omien vahvuuksien tunnistamisen, koulutuksen ja henkilökohtaisen tuen avulla. Tuotoksena syntyy toimintamalli jatkuvan oppimisen ja vahvuuksien tunnistamisen -koulutuksesta ja hakevasta työstä Harjulan kansalaisopistossa. Opetushallitus rahoittaa hanketta ja hankkeen koulutukset ovat osallistujille maksuttomia.