SenioriKamu on hanke, jota toteuttavat yhdessä Lahdessa Harjulan Setlementti ry sekä Helsingissä Miina Sillanpää säätiö. Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Lahden alueella Lahden vanhusten asuntosäätiö ja Kiinteistö Oy Harjulakodit, Lahden seurakuntayhtymä sekä Helsingin alueella Malmin ja Mikaelin seurakunnat sekä Helsingin kaupungin Seniori-info. Hanke alkoi huhtikuussa 2023.
Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä rahoitettavan yhteishankkeen SenioriKamu – sosiaalista tukea ja toivetapahtumia (4/2023–3/2026) tavoitteena on vapaaehtoisten valmentaminen ja organisoiminen ikääntyneiden SenioriKamuiksi, tueksi ja avuksi sujuvaan arkeen. Hankkeen toiminta tapahtuu Lahden ja Helsingin alueilla tarjoten tukea yksin asuville senioreille, jotka kokevat turvattomuutta sekä yksinäisyyttä, sekä heitä joilla on myös taloudellisia, sosiaalisia tai terveydellisiä hyvinvointivajeita. Hankkeessa valmennetaan vapaaehtoisia toimimaan SenioriKamuina ja yhdistetään heidät kamupareiksi tukea tarvitsevan ikääntyneen kanssa. Toiminta tapahtuu sekä lähi- että etätapaamisten kautta sekä kerran kuussa toteutuvissa SenioriKamu- toivetapahtumissa, jotka suunnitellaan yhteistyössä kamuparien kanssa.
VAPAAEHTOISELLE
Haluatko edistää ikäihmisten hyvinvointia? Kaipaatko merkityksellistä tekemistä? Luistaako juttu myös senioreiden kanssa?
Ilmoittaudu mukaan SenioriKamu-vapaaehtoiseksi!
Kamuparit ovat yhteydessä toisiinsa puhelimitse tai etäyhteydellä ja tapaavat kerran tai kaksi kuukaudessa. Kamuparien toiveiden perusteella järjestetään kerran kuukaudessa toivetapahtumia, joihin voit osallistua suunnittelijan, järjestäjän tai avustajan roolissa.
Vapaaehtoisena saat:
• kattavan koulutuksen ja ohjaajan tuen
• mukavan vapaaehtoisten yhteisön ja toivetapahtumia
• uusia kokemuksia ja tuttavuuksia
Vapaaehtoisvalmennukset:
SENIORILLE
Koetko yksinäisyyttä tai aristeletko liikkua yksin? Kaipaatko henkilöä, jonka kanssa puuhastella? Puuttuuko arjestasi mielekästä tekemistä?
Ilmoittaudu mukaan SenioriKamu-toimintaan!
Mukaan lähtiessäsi saat kamuksi vapaaehtoisen, joka tarjoaa sinulle sosiaalista tukea eli yhdessä tekemistä ja juttuseuraa. Kaverin kanssa on helpompi tutustua asuinalueen toimintaan. Lisäksi pääset toivomaan ja suunnittelemaan kuukausittaisia toivetapahtumia sekä osallistumaan kamuparisi kanssa tapahtumiin.
Hankkeesta lisätietoja antavat:
Lahdessa
Johanna Kautonen-Abass
044 772 5034
johanna.kautonen-abass(a)harjulan.fi
Helsingissä
Jenni Karvonen
044 015 1756
jenni.karvonen(a)miinasillanpaa.fi
seniorikamu(a)miinasillanpaa.fi