
Naapuruus alkaa sinusta – Naapuruusviikko (18.-24.5.2026)
Naapuruus on tärkeä osa viihtyisää ja turvallista arkiympäristöä. Jokainen voi omalla tavallaan olla mukana rakentamassa mukavaa naapurustoa. Hyvä naapuruus syntyy pienistä teoista – tervehdyksistä, avusta ja kohtaamisista arjen keskellä.
Naapuruusviikko kutsuu pysähtymään näiden pienten, mutta merkityksellisten hetkien äärelle. Sen aikana nostetaan esiin naapuruuden voimaa: sitä, miten yksinkertainen tervehdys voi avata keskustelun, tai miten pieni apu voi tehdä jonkun päivästä huomattavasti paremman. Samalla muistutetaan, ettei kenenkään tarvitse jäädä yksin – yhteys toisiin löytyy usein lähempää kuin arvaammekaan. Viikon aikana kannustetaan kokeilemaan jotain pientä: juttelemaan hetki pidempään, osallistumaan yhteiseen tekemiseen tai vaikka vain hymyilemään ohikulkijalle.
Setlementtiliike osallistuu Naapuruusviikolle järjestämällä monia eri tapahtumia ja tempauksia usealla paikkakunnalla! Harjulan Setlementti järjestää viikolla sekä nuorille suunnattua, että kaikille avointa toimintaa, joista tiedotetaan myöhemmin kevään aikana.
Miksi naapuruusviikko on tärkeä?
Seuraa kampanjaa #Naapuruusviikko2026