Sykkiikö sydämesi lapsille ja vapaaehtoistoiminnalle? Viihdytkö ihmisten parissa? Etsimme OmaKamu-koordinaattoria Lahden ympäristökuntiin suuntautuvaan työhön.
OmaKamu-toiminnassa yhdistämme ja ohjaamme luotettavia vapaaehtoisia aikuisia toimimaan lasten ja nuorten pitkäaikaisina kavereina eli Kamuina. Koordinaattorin työnkuvaan kuuluu vapaaehtoisten rekrytoimista, kouluttamista ja tukemista. Huoltajat hakevat lapselleen Kamua ja sopivan Kamun löydyttyä tehtäviisi kuuluu heidän yhdistämisensä Kamu-pariksi. OmaKamu järjestää tapahtumia toiminnassa mukana oleville. Verkostoyhteistyö eri ammattilaisten kanssa on myös osa työtäsi. Työparinasi Lahdessa toimii vastaava OmaKamu-koordinaattori.
Työpaikka on Lahdessa, mutta työ vaatii liikkumista koko P-H hyvinvointialueella. Oman auton käyttömahdollisuus ja ajokortti on välttämätön. Työhön sisältyy satunnaisesti ilta- ja viikonlopputyötä. Tarjoamme mukavan työyhteisön, hyvän perehdytyksen ja joustavat työajat.
Odotamme sinulta itsenäistä ja ratkaisukeskeistä asennetta, organisointikykyä, joustavuutta sekä hyviä yhteistyötaitoja. Tehtävään sopiva koulutustausta on kasvatus- tai sosiaalialan tutkinto.
Työ alkaa maaliskuun alussa ja työaika on 80 %. Työsuhde on määräaikainen vuoden 2025 loppuun, johtuen määräaikaisesta Päijät-Hämeen hyvinvointialueen järjestöavustuksesta. Työsuhteen ehdot määräytyvät yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan. Palkkaus G23 2132-2329 €/kk 80 % työajalla työkokemuksesta riippuen. Noudatamme kolmen kuukauden koeaikaa. Työhaastattelut pidetään 17.2.2025.
OmaKamu on toiminut viisi vuotta Lahdessa Harjulan Setlementissä STEA:n rahoittamana hankkeena, tarjoten ennaltaehkäisevää matalankynnyksen tukea perheille. Koulutamme ja ohjaamme luotettavia vapaaehtoisia aikuisia toimimaan lasten ja nuorten kavereina eli Kamuina. Toimintamme on ammattilaisten kehittämää, mutta tavallisten aikuisten toteuttamaa. Tuloksena syntyy ainutlaatuisia ystävyyssuhteita, kasvutarinoita ja molemminpuolista iloa. Lisätietoja toiminnasta löytyy OmaKamu ry:n kotisivuilta.
Harjulan Setlementti ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sivistys- ja sosiaalista työtä tekevä monialatoimija. Harjulan Setlementti ry on paikallisesti suuri järjestö ja työllistää vakituisesti noin 50 henkilöä. Määräaikaisten työsuhteiden kanssa henkilömäärä nousee noin 200 henkilöön.
Vapaamuotoiset hakemukset ja CV:n voi lähettää 10.2.2025 mennessä osoitteeseen paivi.vainio(at)harjulan.fi.
Lisätietoja voi kysyä perjantaina 31.1.2025 klo 9-11 ja keskiviikkona 5.2.2025 klo 16-17.
puh. 044 772 5019