Vietimme 22.2. Minun Suomeni III -opintoryhmän päättäjäisiä. Aika lentää -sanonta sopii hyvin tähänkin tilanteeseen. Syyskuussa kalenteria selatessa tuntui, että helmikuun loppu on jossakin todella kaukana tulevaisuudessa, mutta aika yllätti käyttäjänsä, jälleen kerran. Nyt tuo sama kalenteri tuntuu paljon ohuemmalta ja kuukaudet lyhyemmiltä kuin aikaisemmin. Miten voi jo olla kurssin viimeinen päivä, vastahan me aloitimme yhteisen matkamme.
Ensimmäinen tapaamisemme oli syyskuun lopussa, melko tarkalleen viisi kuukautta sitten. Jos palaamme viiden kuukauden takaiseen aikaan, paljon ehtinyt sattua ja tapahtua. Kun aloitimme, olimme ryhmä toisillemme vieraita ihmisiä, joiden tiet olivat erilaisten polkujen, ja ehkä mutkienkin, kautta tuoneet meidät yhteiseen luokkaan. Jokaisella oli taskussaan omat kokemukset ja taustat, joista me lähdimme rakentamaan Minun Suomeni III -ryhmää, meidän porukkaa. Ryhmämme muotoutui toimivaksi ja tiiviiksi hyvinkin pian. Opiskelijat löysivät melko nopeasti yhteisen sävelen toimia ja tehdä asioita, ja jokaiselle löytyi oma paikkansa ryhmässä.
Nopea ryhmäytyminen auttoi myös asioiden opettelemista ja yhdessä toimimista erilaisissa tilanteissa. Asioista keskusteltiin yhdessä ja jokainen sai vapaasti sanoa omat ajatuksensa ja mielipiteensä ja tätä kautta vaikuttaa ryhmän toimintaan. Mitä pidemmälle aika kului, sitä enemmän kaikille tuli rohkeutta käyttää kieltä ja ennen kaikkea rohkeutta ilmaista itseään ja olla mukana vuorovaikutuksessa. Uskaltaisin väittää opiskelijoiden antaman palautteen perusteella, että meillä oli luokassa turvallinen ilmapiiri, jossa jokainen sai olla oma itsensä ja jossa jokainen sai mahdollisuuden tulla kuulluksi. Tämä toki edesauttoi kielen oppimista, mutta tärkeämpänä pidän sitä, että jokaiselle syntyi kokemus siitä, että jokainen yksilö on tärkeä ja arvokas juuri sellaisenaan, omana itsenään.
Tämä kokemus osoitti taas, että ryhmässä on voimaa. Mutta samalla pitää muistaa, että toimiva ryhmä rakentuu yksilöistä, jotka ovat valmiita toimimaan ryhmän yhteisen hyvän puolesta unohtamatta kuitenkaan itseään ja omaa ääntään. Ryhmä on kuin palapeli, joka rakentuu toinen toisiinsa sopivista paloista, yksilöistä, joilla jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä. Jos yksikin pala puuttuu, ei palapeli ole kokonainen. Meidän palapelissämme jokainen pala löysi paikkansa.
Viettäessämme eilen kurssimme päättäjäisiä me olimme me, meidän porukka. Meistä kasvoi viiden kuukauden aikana tiivis ryhmä, jolla oli omat tavat toimia, oma keskustelukulttuuri unohtamattakaan omia juttuja, joiden merkityksen ymmärsi vain yksi meistä. Ilmassa oli haikeutta siitä, että emme enää ensi viikolla tapaa maanantai-aamuna luokassa ja vaihda viikonlopun kuulumisia. Mutta samalla ei voinut olla tuntematta suurta onnellisuuden ja ylpeyden tunnetta ryhmää katsoessa. Heistä jokaisella on edessään hyvä tulevaisuus. He ovat itse rakentaneet ja raivanneet kuluneen viiden kuukauden aikana oman tulevaisuudenpolkunsa, jolla he eilen ottivat ensimmäiset askeleensa astuessaan viimeisen kerran meidän yhteisestä luokastamme ulos. Nyt on heidän aikansa rohkeasti astua kohti uusia haasteita ja tehdä omista unelmistaan ja suunnitelmistaan totta.
Aurinkoista talvea,
Niina
